Aurinkokuntatapaaminen 11.-13.2. verkossa

Valtakunnallisen Ursan Aurinkokuntatapaaminen järjestetään tulevana viikonloppuna 11.-13.2. verkkotapahtumana, johon jokaisella tähtiharrastajalla on mahdollisuus osallistua joko Zoomin tai Ursan Youtube-kanavien kautta.

Aurinkokuntatapaamisen tarkempi ohjelma ja osallistumisohjeet löytyvät Ursan sivuilta osoitteesta: https://www.ursa.fi/aurinkokuntatapaaminen2022

Kesäluettavaa ja kuunneltavaa

Ellei kesän sadepäivinä ole muuta tekemistä, voi silloin kuunnella Youtubesta Ursan ja muiden toimijoiden esitelmiä tähtitieteeseen liittyen. Ja kulkevathan nuo puhelimella ja nappikuulokkeilla mukana ulkoiluharrastuksiinkin.

Myös muiden toimijoiden tuottamia esitelmiä tunnetuilta luennoitsijoilta on tarjolla, kuten vaikkapa:

Syyskauden kerhoillat alkanevat elokuussa tilanteen niin salliessa. Todennäköisesti syyskauden kerhoilllat pidetään jäseniltoina eli pelkästään jäsenistölle suunnattuina ellei muuta ilmene.

Youtube-kanavia tähtiharrastajille

Koska jäsenillat ovat tämän hetkisten näkymien mukaan ainakin toukokuun puolivälin paikkeille saakka tauolla, olemme koonneet muutaman Youtube-linkin, joiden takaa löytyy varmasti paljon mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa. Erityisesti voi mainita valtakunnallisen Ursan pää- ja harrastustoimintakanavat.

Hakukoneilla näitä löytyy varmasti runsaasti lisää etenkin englanninkieliseltä puolelta, mutta tässä nyt muutama tärkein näin alkajaisiksi.

Ursan Laitepäivien videomateriaali

Ursan Laitepäivät 2018 -tähtiharrastustapahtuman aikana pidettyjen luentojen videomateriaali on nyt nähtävissä Youtubessa kätevänä soittolistana. Aiheina mm. Hiilikuituteleskoopin rakentaminen, Etäteleskoopin vuokraus ja käyttö, Radioastronomia harrastuksena ja paljon muuta mielenkiintoista.

Ursan Laitepäiviltä Youtube -lähetystä

Valtakunnallisen Ursan Laitepäivät ovat tämän viikonlopun (6.-8.4.2018) aikana käynnissä Artjärvellä Tähtikallion observatoriolla. Mikäli verkkotekniikka pelaa, on luennoista jälleen odotettavissa suoraa lähetystä ja jälkitallenteita Ursan jaostojen Youtube -kanavalla:

https://www.youtube.com/user/ursasections

Laitepäivien ohjelma puolestaan löytyy osoitteesta: https://www.ursa.fi/laitepaivat2018.html

Lauantain ohjelmassa näyttää olevan esitelmiä mm. etäteleskooppien vuokraamisesta, radioastronomian harrastamisesta ja teleskoopin rakentamisesta hiilikuidusta jne.