Kesäaika sunnuntaina 27.3.2022

Sunnuntaina 27.3.2022 kellot siirretään normaaliajasta kesäaikaan klo 3 yöllä, jolloin viisareita siirretään tunnilla eteenpäin osoittamaan klo 4:ää. EU teki jo vuonna 2018 päätöksen, jonka mukaan kellonaikojen siirtelystä piti luopua 2021, mutta asia on edelleenkin kesken. Näyttää vähän siltä, että kellonaikojen turhanpäiväinen siirtely jatkuu hamaan tulevaisuuteen EU:n saamattomuuden vuoksi.

Normaaliaikaan siirrytään su 31.10.

Sunnuntaina 31.10. kellot siirretään jälleen normaaliaikaan ja seitsemän kuukautta kestänyt kesäaika päättyy. Kelloja siirretään tunnilla taaksepäin aamuyöllä klo 04.

Tähtiharrastajan kannalta asialla on se hyvä puoli, että havainnot voi aloittaa illalla tuntia aikaisemmin, sillä Aurinkokin laskee tuntia aikaisemmin. Vastaavasti aamu sarastaaa tuntia aikaisemmin.

Kellonaikojen siirtelystä luopuminen EU:ssa on junnannut paikoillaan jo kolmatta vuotta, eikä luultavasti tule etenemään edelleenkään.

Normaaliaikaan siirrytään su 25.10.

Sunnuntaina 25.10. kellot siirretään jälleen normaaliaikaan ja seitsemän kuukautta kestänyt kesäaika päättyy. Kelloja siirretään tunnilla taaksepäin aamuyöllä klo 04.

Tähtiharrastajan kannalta asialla on se hyvä puoli, että havainnot voi aloittaa illalla tuntia aikaisemmin, sillä Aurinkokin laskee tuntia aikaisemmin. Vastaavasti aamu sarastaaa tuntia aikaisemmin.

Kesäaika 2020

Sunnuntaina 29.3. siirrytään jälleen kesäaikaan, jolloin kelloja siirretään tunnilla eteenpäin aamuyöllä kello 3.

Tähtiharrastajan kannalta kesäaikaan siirtymisellä on sellainen ikävä vaikutus, että illalla pimeä tulee tuntia myöhemmin ja siten myös havaintojen aloittaminen siirtyy tunnilla myöhemmälle kuin normaaliajan vallitessa.

Kellojen siirtely on kohta historiaa?

Elokuussa 2018 EU-komissio teki esityksen erillisistä kesä- ja talviajoista luopumisesta, ja jäsenmaat saisivat itse päättää, kumpaan aikaan jäävät. Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti asian tiimoilta kansalaiskyselyn, jossa pysyvästi talviaikaan siirtyminen sai niukasti enemmän kannatusta kuin kesäaika.

Euroopan parlamentti äänesti kellonsiirron lopettamisesta 26. maaliskuuta 2019 ja hyväksyi äänin 410–192 esityksen, joka tarkoittaa kellonajan siirron päättymistä Euroopan unionin alueella vuonna 2021.

Onkin toivottavaa, että mahdollisimman pian kellot jäävät pysyvästi normaaliaikaan.

Kesäaika 2019

Sunnuntaina 31.3. siirrytään jälleen kesäaikaan, jolloin kelloja siirretään tunnilla eteenpäin aamuyöllä kello 3.

Tähtiharrastajan kannalta tilanteella on sellainen ikävä vaikutus, että illalla pimeä tulee tuntia myöhemmin ja siten myös havaintojen aloittaminen siirtyy tunnilla myöhemmälle.

Lakeuden Ursan osalta kesäaikaan siirtyminen tarkoittaa käytännössä kerhoiltojen yhteydessä pidettävien yleisönäytösten osalta siirtymistä tähtinäytöskaudesta aurinkonäytöskauteen.

Kellojen siirtely on kohta historiaa

Elokuussa 2018 EU-komissio teki esityksen erillisistä kesä- ja talviajoista luopumisesta, ja jäsenmaat saisivat itse päättää, kumpaan aikaan jäävät. Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti asian tiimoilta kansalaiskyselyn, jossa pysyvästi talviaikaan siirtyminen sai niukasti enemmän kannatusta kuin kesäaika.

Euroopan parlamentti äänesti kellonsiirron lopettamisesta 26. maaliskuuta 2019 ja hyväksyi äänin 410–192 esityksen, joka tarkoittaa kellonsiirron päättymistä Euroopan unionin alueella vuonna 2021. Näin ollen jokainen jäsenmaan parlamentti saa vuoden aikaa päättää tulevasta aikavyöhykkeestään riippuen, ottaako maa käyttöön talvi- eli normaaliajan vai kesäajan.