Kesäpäivänseisaus 21.6.

Kesäpäivänseisaus on sunnuntaina 21.6. Aurinko on tuolloin taivaanpallolla korkeimmillaan ja päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään. Etelä-Suomessa Aurinko viipyy horisontin yläpuolella lähes 19 tuntia ja Oulussa peräti 22 tuntia. Utsjoella Aurinko laskee seuraavan kerran vasta 27. heinäkuuta.

Lakeuden Ursa toivottaa jäsenistölleen ja kaikille tähtitieteen ystäville hyvää juhannusta! Jäsenistön osalta tapaamme jäseniltojen merkeissä jo elokuun loppupuolella. Yleisölle observatorio avautuu vasta myöhemmin syksyllä.

Keskikesän juhlaa

Kesäkuussa päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään, ja kunnollista yötä ei Suomen korkeudella oikeastaan edes ole.

Jopa Etelä-Suomessa, missä yön pituus pyörii reilun viiden tunnin paikkeilla kesäkuussa, on yöllä ainoastaan hämärää. Pohjoisempana, missä yön pituus on lyhyempi, kuljetaan käytännössä iltaruskosta aamusarastukseen. Utsjoella Aurinko laskee seuraavan kerran vasta heinäkuun loppupuolella.

Tänä vuonna keskikesän juhla juhannus eli mittumaari on todella keskikesän juhla, sillä kesäpäivänseisaus osuu juuri perjantaille 21.6. Tarkka aika on klo 18.54, jolloin Aurinko on 23 astetta taivaanekvaattorin pohjoispuolella, mikä tarkoittaa, että Etelä-Suomessa se nousee etelässä 54 asteen ja Utsjoellakin 44 asteen korkeudelle horisontista.

Havaittavaa kesäksi

Auringon aktiivisuus on minimissä, joten auringonpilkkujenkin määrä on varsin vähäinen. Silloin tällöin kuitenkin saattaa yksittäisiä pilkkuja ja pilkkuryhmiä ilmaantua näkyviin, joiden liikettä Auringon pinnalla on ilo seurata. Muistathan, että Auringon katseleminen ja kuvaaminen vaatii aina asianmukaisen aurinkosuotimen.

22° rengas ja 22° ylläsivuava kaari Ilmajoella

Kesäkuukausina täysikuu on yleensä aika matalalla, kun taas vastaavasti muut kuunvaiheet ovat kuvaamista ajatellen korkealla (jossa on vähemmän ilmakehän lämpöväreilyä kuin lähempänä horisonttia).

Planeetoista Jupiter ja Saturnus ovat näkyvissä vaalealla kesäyön taivaalla. Jupiter näkyy koko yön, ja keskiyön aikaan se on näillä leveyksillä noin 6 asteen korkeudella. Saturnus puolestaan on hieman matalemmalla ja etelässä auringonnousun aikoihin.

Ensimmäiset valaisevat yöpilvet näkyvät kesäkuussa, ja parhaiten niitä näkyy Etelä-Suomessa, missä taivas on tummempi. Pohjanmaan korkeudella yöt tummuvat riittävästi suunnilleen heinäkuun puoliväliin mennessä.

Mikäli taivaalla on yläpilvisyyttä, yleensä voi myös varautua haloilmiöiden näkymiseen Auringon ympärillä.

Kulunut kesä on ukkosten suhteen ollut varsin kohtalainen ja mikäli kesä jatkuu samanlaisena, voinee olettaa, että saamme nauttia ukkosista jatkossakin kuluvan kesän aikana.

Lue myös Kesäkauden havaintovinkit.