Syyskauden 2021 jäsenillat

Näillä näkymin syyskauden 2021 jäsenillat alkaisivat keskiviikkona 8.9.2021 klo 18 Sahannevan observatoriolla. Syyskaudella edetään vallitsevasta koronatilanteesta johtuen edelleen tuttuun tapaan eli jäsenillat ovat syyskaudella suunnattu pelkästään Lakeuden Ursan JÄSENILLE tai jäseneksi liittyville.

Jäseniltaan osallistuvia jäseniä pyydämme edelleen ottamaan huomioon muutamia seikkoja: Ethän tule jäseniltaan flunssaisena tai muuten kipeänä tai jos olet altistunut koronalle jossain. Jos olet ollut ulkomailla (Pohjoismaat mukaan lukien) tai yleisötilaisuudessa kotimaassa, pidäthän kahden viikon tauon ennen kuin tulet jäseniltaan.

Kerhoillat alkavat ke 19.8. toistaiseksi vain jäsenille

Lakeuden Ursa ry:n syyskausi alkaa ke 19.8. JÄSENILTOINA eli toisin sanoen syyskausi aloitetaan VAIN JA PELKÄSTÄÄN JÄSENILLE tarkoitettuina kokoontumisina. Syyskauden alkupuolisko mennään tällä periaatteella ja riippuen yleisestä korona -tilanteesta, harkitaan mahdollisuutta siirtyä yleisiin kerhoiltoihin tai jos tilanne niin vaatii, jatketaan kerhoiltojen rajoittamista.

Toivomme myös jäsenien huomioivan seuraavat asiat ennen jäseniltaan osallistumista: Jos jäsen tuntee itsensä vähänkään flunssaiseksi tai muita koronan oireita, pyydämme olemaan osallistumatta kerhoiltaan niin kauan, kunnes jäsen on tervehtynyt.

Samoin, jos jäsen on juuri palannut ulkomailta tai on oleillut sellaisen henkilön seurassa, joka on palannut ulkomailta, pyydämme pidättäytymään kerhoiltaan osallistumisesta vähintään parin viikon ajan. Sama menettely myös siinä tapauksessa, jos jäsen on ollut tekemisissä korona oireisen henkilön kanssa tai on osallistunut esim. festivaaleille tai johonkin muuhun massatapahtumaan.

Kiitos, että otat muut huomioon!

Yhdistys pidättää oikeuden peruuttaa jäsenillan/-iltoja, mikäli yleinen tilanne niin vaatii.