Osittainen auringonpimennys 25.10.2022

Tiistaina 25.10.2022 puolenpäivän jälkeen Suomessa näkyy osittainen auringonpimennys, jolloin Auringosta peittyy 59% (Maarianhamina) – 69% (Utsjoki). Etelä-Pohjanmaan paikkeilla pimennys alkaa suunnilleen klo 12:10, on syvimmillään (63%) noin klo 13:18 ja päättyy klo 14:27.

On hyvä muistaa, että Aurinkoa ei saa koskaan katsoa ilman aurinkosuodinta (esim. AstroSolar- tai Mylar-kalvo). Hätätilassa käy myös vähintään DIN14 tummuusasteen hitsaajanlasi. Valokuvaukseen tarkoitettuja aurinkosuotimia ei myöskään pidä käyttää katseluun, sillä ne päästävät enemmän Auringon säteilyä läpi kuin katseluun tarkoitetut suotimet. Katseluun tarkoitettu suodin kylläkin käy valokuvaukseen.

Enemmän lisätietoja pimennyksestä ja sen kulusta eri paikkakunnilla löytyy valtakunnallisen Ursan pimennystä koskevasta lehdistötiedotteesta.

Havainnot, myös siinä tapauksessa, että pimennys jäisi pilvien taakse (jolloin kyseessä on ”pimennyksen maksimi pilvien takana”), kannattaa raportoida Ursan Taivaanvahti -havaintojärjestelmässä.

Auringonpimennys 10.6.2021

Aurinko pimenee Suomessa osittain torstaina 10.6.2021 puolenpäivän jälkeen. Tarkempi pimennysaikataulu ja havainto-ohjeet löytyvät Ursan sivuilta: https://www.ursa.fi/pimennys2021.html

Kannattaa muistaa, että auringonpimennyksen tarkkailu vaatii aina joko aurinkosuotimen (esim. AstroSolar- tai Mylar-kalvo) tai hitsaajanlasin, jonka tummuus on vähintään DIN-14.

Merkuriuksen ylikulku 11.11.2019

Maanantaina 11.11.2019 iltapäivällä Merkurius kulkee Maasta katsottuna Auringon kiekon editse. Ylikulun alkuvaiheet ovat havaittavissa Suomessa. 

Ylikulku alkaa klo 14:35, jolloin Merkurius siirtyy Auringon itäreunan eteen. Tuolloin Aurinko on etelälounaassa hyvin matalalla, Etelä-Suomessa Aurinko on ainoastaan 7° ja Oulussa 3° korkeudella. Utsjoella Aurinko ehtii laskea ennen ylikulun alkua.

Merkuriuksen ylikulun näkyminen päättyy Suomessa Auringon laskiessa eli havaintopaikan mukaan klo 14.54-16.20. Pisimpään ylikulkua voi seurata Ahvenanmaalla. 

Ylikulun havaitsemiseen vaaditaan kaukoputki tai kiikarit sekä erityinen AURINKOSUODIN (esim. AstroSolar -kalvo). Myös nk. superzoomkameralla, kuten Nikon Coolpix P900 ja P1000, ylikulkua pystyy seuraamaan ja kuvaamaan mainiosti (tällöinkin objektiivin edessä on käytettävä AURINKOSUODINTA).

Olipa havaintoväline sitten mikä hyvänsä, aurinkosuodin on oltava objektiivin tai putken ETEEN kiinnitettävää mallia. Halpaputkien okulaariin kiinnitettävät ”aurinkosuotimet” saattavat kuumuuden takia haljeta, ja päästää silmää vahingoittavan infrapunasäteilyn verkkokalvolle.

Kirjoitushetkellä sääennuste tosin ei lupaile Pohjanmaalle kovin kummoista havaintokeliä maanantai-iltapäivälle 11.11. Parhaimmat mahdollisuudet puolipilviseenkin keliin näyttäisivät olevan Vaasan seudulla ja Mustasaaren Raippaluodossa. Myös Turun suunnalla saattaa olla puolipilvistä.