Tähtitaivas 2018 kohokohdat

Nyt on hyvä kaivaa kalenterit esille, sillä luvassa on kohokohtia vuoden 2018 tähtitaivaalta (ja ilmakehästä). Aloitamme heti Tammikuussa Merkuriuksesta, joka näkyy aamutaivaalla melko hyvin ennen auringonnousua suunnilleen 10.1.2018 saakka klo 8:37-8:25 välisenä aikana eteläkaakkoisella taivaalla, joskin melko matalalla (vain noin 5°-2° korkeudella).

Jupiter, Mars ja kapeneva kuunsirppi näkyvät myöskin eteläkaakkoisella taivaalla suunnilleen tammikuun puolivälin paikkeilla aamuhämärän aikaan.

Keskiviikkona 31.1. on paitsi Lakeuden Ursan kerhoilta, silloin näkyy myös täydellinen kuunpimennys iltayöstä. Parhaiten pimennys näkyy Utsjoen ja Inarin kunnissa, joissa täydellinen kuunpimennys näkyy kokonaan. Täydellinen vaihe näkyy osittain suunnilleen Kokkola-Lappeenranta -linjan pohjoispuolella. Muualla Suomessa joudutaan tyytymään täydellisen pimennyksen jälkeiseen puolivarjovaiheeseen. Etelä-Pohjanmaan korkeudella Kuu nousee suunnilleen klo 16:21, kun pimennyksen täydellinen vaihe päättyy klo 16:08 ja osittainen vaihe klo 17:11. Puolivarjopimennys päättyy klo 18:08.

Ajankohdalle tyypillisiä ilmakehän ilmiöitä ovat helmiäispilvet auringonnousun- ja laskun aikoihin etenkin läntisen ilmavirtauksen vallitessa sekä pakkasella erilaiset haloilmiöt.

Huhtikuussa Venus alkaa näkyä matalalla läntisellä iltataivaalla. Utsjoella viimeinen pimeä yö on 10.4., Oulun korkeudella 24.4. ja Seinäjoen korkeudella 31.4. Kevään tyypillisiä ilmakehän ilmiöitä ovat yläpilvisyydessä näkyvät haloilmiöt.

Heinäkuu on valaisevien yöpilvien aikaa öiden alkaessa vähitellen pimentyä. Mars on perihelioppositiossa 27.7. klo 8:13. Lähimpänä maata Mars on 31.7. klo 11. Täydellinen kuunpimennys on yöllä 27./28.7. klo 20:15-2:29. Tällä erää pimennyksen täydellinen vaihe näkyy kokonaan Pietarsaari-Puolanka-Hossa -linjan eteläpuolella ja sitä pohjoisemmassa osittain. Kuu nousee klo 21:53 osittain pimentyneenä.

Elokuussa 11.8. klo 11:39-12:48 välisenä aikana näkyy osittainen auringonpimennys, jolloin Auringosta pimenee etelän noin 5%:sta pohjoisen noin 30%:n. Elokuussa näkyy myös Perseidien meteoriparvi, joka kuuluu vuoden parhaimpiin tähdenlentoparviin. Perseidien maksimi on 12./13.8. välisenä yönä.

Syys-lokakuussa, jolloin vesistöt ovat vielä melko lämpimiä, mutta ilma viileää, voi laajojen vesialueiden yllä nähdä kangastuksia.

Joulukuussa Venus loistaa kaakkoisella aamutaivaalla ”joulutähtenä”. Kapea vähenevä kuunsirppi on lähellä Venusta aamulla 3.12. ja 4.12. Merkurius ja Jupiter kohtaavat matalalla kaakkoisella aamutaivaalla 20.-24.12.

Talvipäivänseisaus 21.12.2017

Talvipäivänseisaus on torstaina 21.12.2017 ja tarkka kellonaika on 18:28. Tällöin Aurinko on Suomesta katsottuna alimmillaan Jousimiehen tähdistössä ollen 23° taivaanpallon ekvaattorin eteläpuolella.

Talvipäivänseisauksen aikaan päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään Pohjoisella pallonpuoliskolla. Etelä-Suomessa pimeä aika on hieman yli 14 tuntia ja Utsjoella, jossa Aurinko ei joulukuussa edes nouse, noin 16 tuntia.

Auringon korkeus vastaavasti Etelä-Suomessa on keskipäivän aikaan ainoastaan 7° ja Oulun korkeudella 2°. Utsjoella Aurinko on noin 2° horisontin alapuolella.

Torstaina Aurinko nousee Seinäjoella noin klo 10:02 ja laskee klo 14:53 eli päivän pituus on 4 tuntia 51 minuuttia. Sen jälkeen päivän pituus alkaa pidentyä siten, että uuden vuoden päivänä päivän pituus on hieman yli 5 tuntia 4 minuuttia. Nopeimmillaan päivän pituus kasvaa helmi-maaliskuussa.