Kerhoillat jatkuvat 17.1.2018 klo 18

Lakeuden Ursa ry:n kerhoillat jatkuvat jälleen joulultauon jälkeen keskiviikkona 17.1.2018 klo 18 alkaen Sahannevan observatoriolla.

Ensimmäisen kerhoillan aikana suunniteltaneen kevätkauden toimintaa ja keskustellaan ajankohtaisista harrastukseen liittyvistä aiheista (ja väliin sen ulkopuoleltakin). Selkeällä säällä katsottaneen taivaalla näkyviä kohteita.

Varsinainen tähtinäytöskausi – jolloin yleisölläkin on mahdollisuus päästä tutustumaan tähtitaivaan ihmeisiin – alkaa kuitenkin pyöriä vasta helmikuun kerhoiltojen yhteydessä. Tällöinkin kuitenkin säävarauksella (eli selkeällä säällä ja pakkasrajana on -15°C).

Kerhoiltojen, tähtinäytösten ja muiden yhdistyksen järjestämien tapahtumien ajankohdat voit tarkistaa kätevästi sivujen tapahtumakalenterista. Lakeuden Ursa pidättää oikeuden viime hetken muutoksiin esim. lumitilanteen ja muiden vastaavien seikkojen vuoksi.

Marsin ja Jupiterin kohtaaminen 7.1.2018

Viikonlopuksi Etelä-Pohjanmaalle on ennustettu parhaimmillaan jopa selkeää säätä, joten sunnuntaiaamuna kannattaa kello laittaa herättämään vähän ennemmin, sillä tuolloin (7.1.) punertava Mars ja kirkas Jupiter ovat melko lähellä toisiaan. Planeettojen välinen etäisyys on vain 13 kaariminuuttia eli noin puolet Kuun halkaisijasta.

Marsin ja Jupiterin kohtaamista kannattaa ihailla noin klo 6-8.30 aikaan, jolloin taivas on vielä melko pimeä. Aurinko nousee vähän ennen kymmentä, joten taivas alkaa vaalentua klo 8 jälkeen.

Marsin ja Jupiterin kohtaaminen tapahtuu eteläkaakkoisella taivaalla melko matalalla, joten avointa maastoa saisi olla useamman sata metriä, mikäli haluaa kohtaamista seurata ilman häiritseviä puidenoksia ja muita esteitä.

Tähtitaivas 2018 kohokohdat

Nyt on hyvä kaivaa kalenterit esille, sillä luvassa on kohokohtia vuoden 2018 tähtitaivaalta (ja ilmakehästä). Aloitamme heti Tammikuussa Merkuriuksesta, joka näkyy aamutaivaalla melko hyvin ennen auringonnousua suunnilleen 10.1.2018 saakka klo 8:37-8:25 välisenä aikana eteläkaakkoisella taivaalla, joskin melko matalalla (vain noin 5°-2° korkeudella).

Jupiter, Mars ja kapeneva kuunsirppi näkyvät myöskin eteläkaakkoisella taivaalla suunnilleen tammikuun puolivälin paikkeilla aamuhämärän aikaan.

Keskiviikkona 31.1. on paitsi Lakeuden Ursan kerhoilta, silloin näkyy myös täydellinen kuunpimennys iltayöstä. Parhaiten pimennys näkyy Utsjoen ja Inarin kunnissa, joissa täydellinen kuunpimennys näkyy kokonaan. Täydellinen vaihe näkyy osittain suunnilleen Kokkola-Lappeenranta -linjan pohjoispuolella. Muualla Suomessa joudutaan tyytymään täydellisen pimennyksen jälkeiseen puolivarjovaiheeseen. Etelä-Pohjanmaan korkeudella Kuu nousee suunnilleen klo 16:21, kun pimennyksen täydellinen vaihe päättyy klo 16:08 ja osittainen vaihe klo 17:11. Puolivarjopimennys päättyy klo 18:08.

Ajankohdalle tyypillisiä ilmakehän ilmiöitä ovat helmiäispilvet auringonnousun- ja laskun aikoihin etenkin läntisen ilmavirtauksen vallitessa sekä pakkasella erilaiset haloilmiöt.

Huhtikuussa Venus alkaa näkyä matalalla läntisellä iltataivaalla. Utsjoella viimeinen pimeä yö on 10.4., Oulun korkeudella 24.4. ja Seinäjoen korkeudella 31.4. Kevään tyypillisiä ilmakehän ilmiöitä ovat yläpilvisyydessä näkyvät haloilmiöt.

Heinäkuu on valaisevien yöpilvien aikaa öiden alkaessa vähitellen pimentyä. Mars on perihelioppositiossa 27.7. klo 8:13. Lähimpänä maata Mars on 31.7. klo 11. Täydellinen kuunpimennys on yöllä 27./28.7. klo 20:15-2:29. Tällä erää pimennyksen täydellinen vaihe näkyy kokonaan Pietarsaari-Puolanka-Hossa -linjan eteläpuolella ja sitä pohjoisemmassa osittain. Kuu nousee klo 21:53 osittain pimentyneenä.

Elokuussa 11.8. klo 11:39-12:48 välisenä aikana näkyy osittainen auringonpimennys, jolloin Auringosta pimenee etelän noin 5%:sta pohjoisen noin 30%:n. Elokuussa näkyy myös Perseidien meteoriparvi, joka kuuluu vuoden parhaimpiin tähdenlentoparviin. Perseidien maksimi on 12./13.8. välisenä yönä.

Syys-lokakuussa, jolloin vesistöt ovat vielä melko lämpimiä, mutta ilma viileää, voi laajojen vesialueiden yllä nähdä kangastuksia.

Joulukuussa Venus loistaa kaakkoisella aamutaivaalla ”joulutähtenä”. Kapea vähenevä kuunsirppi on lähellä Venusta aamulla 3.12. ja 4.12. Merkurius ja Jupiter kohtaavat matalalla kaakkoisella aamutaivaalla 20.-24.12.

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmä.

Vuosi on vaihtumassa jälleen kerran pilvisissä merkeissä, mikä sinänsä ei ole mikään yllätys aikaisempien vuosien säätilaan verrattuna. Vuosi 2017 oli edeltäjiensä tapaan melko pilvinen, vaikka selkeitä öitä (129 yötä) olikin jokunen enemmän kuin 2016 (123 yötä).

Kaikesta säänhaltijoiden vastustuksesta huolimatta Lakeuden Ursan jäsenet tekivät ja raportoivat Taivaanvahtiin vuoden 2017 aikana 493 havaintoa, mikä tarkoittaa keskimäärin 1,3 havaintoa päivää kohden.

Vuoden 2018 tavoitteeksi voitaisiinkin asettaa Taivaanvahtiin raportoidun havaintomäärän tuplaaminen, mikä tavoitteen saavuttaminen tosin edellyttää Lakeuden Ursalaisilta aktiivista raittiissa ulkoilmassa oleilua.

Lakeuden Ursa kiittää jäsenistöään ja tukijoitaan kuluneesta vuodesta sekä toivottaa Tähtikirkasta Uutta Vuotta 2018!

Talkoot observatoriolla 28.-30.12.

Sahannevan observatoriolla pidetään siivoustalkoot ajalla 28.-30.12. klo 9-20. Tärkeimpänä tavoitteena on saada observatorion päärakennuksen välikerros tyhjennettyä sekä siivottua parempaan käyttöön. Kaikki jäsenet sekä muut vapaaehtoiset, jotka pääsevät tulemaan, ovat tervetulleita.

Koko päiväksi ei tarvitse tulla, sillä muutama tuntikin on jo suuri apu. Apua tarvitaan tavaroiden kantamisessa, järjestämisessä sekä kuljetusapua kaiken tavaran pois viemiseen observatorion alueelta mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman edullisesti.

Lisätietoja voi tarvittaessa kysyä puheenjohtajalta.

Rauhallista Joulua ja Tähtikirkasta Uutta Vuotta!

Lakeuden Ursa toivottaa jäsenistölleen ja Suomen muille tähtiharrastusyhdistyksille sekä yhteistyökumppaneilleen oikein Rauhallista Joulua ja ennen kaikkea Tähtikirkasta Uutta Vuotta 2018!

Kerhoiltojen merkeissä tapaamme jälleen keskiviikkona tammikuun 17. päivänä klo 18 Sahannevan observatoriolla. Joulun välipäivinä Sahannevan observatoriolla pidetään siivoustalkoita 27.-30.12.

Talvipäivänseisaus 21.12.2017

Talvipäivänseisaus on torstaina 21.12.2017 ja tarkka kellonaika on 18:28. Tällöin Aurinko on Suomesta katsottuna alimmillaan Jousimiehen tähdistössä ollen 23° taivaanpallon ekvaattorin eteläpuolella.

Talvipäivänseisauksen aikaan päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään Pohjoisella pallonpuoliskolla. Etelä-Suomessa pimeä aika on hieman yli 14 tuntia ja Utsjoella, jossa Aurinko ei joulukuussa edes nouse, noin 16 tuntia.

Auringon korkeus vastaavasti Etelä-Suomessa on keskipäivän aikaan ainoastaan 7° ja Oulun korkeudella 2°. Utsjoella Aurinko on noin 2° horisontin alapuolella.

Torstaina Aurinko nousee Seinäjoella noin klo 10:02 ja laskee klo 14:53 eli päivän pituus on 4 tuntia 51 minuuttia. Sen jälkeen päivän pituus alkaa pidentyä siten, että uuden vuoden päivänä päivän pituus on hieman yli 5 tuntia 4 minuuttia. Nopeimmillaan päivän pituus kasvaa helmi-maaliskuussa.

Kotisivut uudistuvat

Vuosi 2017 alkaa olla aikalailla taputeltu ja monenlaista toimintaa on vuoden varrella ollut ja tapahtunut. Tässä vaiheessa vuotta onkin hyvä hetki katsoa eteenpäin ja uudistaa Lakeuden Ursan sivuja. Yhdistyksen sivut ovat vuosia toimineet Joomla! -julkaisualustalla, mutta alunperin blogiohjelmistoksi tarkoitettu WordPress on vuosien varrella kehittynyt melkoisesti, joten tässä vaiheessa vuotta on hyvä hetki uudistaa sivuja ja vaihtaa samalla julkaisualustaa. Tärkeimmät asiat pyritään saamaan kuntoon kuluvan viikon aikana, mutta sivuston päivitys ”lopulliseen” muotoon vienee jonkin verran enemmän aikaa.

Muun muassa vallitseva ulkoasu on väliaikainen, ja pyrimme löytämään mahdollisimman pian pidempiaikaisen grafiikan sivuille.