Vuodenkierto taivaalla eli selityksiä tasaus- ja seisauspäivistä sekä muutamien juhlapyhien ajankohdan määräytymisestä.

Kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasaus on se hetki, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen. Syynä on Maan kiertoliike Auringon ympäri: ennen kevätpäiväntasausta pallonpuolisko – jolla kevätpäiväntasaus on – on kääntyneenä poispäin Auringosta, kevätpäiväntasauksen jälkeen taas kohti aurinkoa. Eteläisellä pallonpuoliskolla kevätpäiväntasaus on 22. tai 23. syyskuuta. Pohjoisella pallonpuoliskolla kevätpäiväntasaus on 20. tai 21. maaliskuuta.

Kevätpäiväntasauksen ajankohta määräytyy ns. trooppisen vuoden mukaan (peräkkäisten kevätpäiväntasausten välinen aika), jonka pituus on melko vakio, noin 365,24 vuorokautta. Koska kalenterivuodessa on kuitenkin pyöreä määrä päiviä, pohjoisen pallonpuoliskon kevätpäiväntasauksen ajankohta kalenterissa vaihtelee nykyisin 19. maaliskuuta ja 21. maaliskuuta välillä. Tavallisena vuonna kevätpäiväntasaus on 5 tuntia ja 49 minuuttia myöhemmin ja karkausvuonna 18 tuntia 11 minuuttia aikaisemmin kuin edellisenä vuonna. Karkausvuosien tasapainottavan vaikutuksen vuoksi tasaus pääsee kalenterissa siirtymään tätä enemmän vasta tuhansien vuosien aikavälillä.

Kevätpäiväntasauksen aikaan yö ja päivät ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkät eli noin 12 tuntia. Käytännössä tämä ei pidä paikkaansa, sillä Auringon yläreuna nousee jo ennen keskipistettä ja laskee keskipisteen jälkeen. Toisekseen ilmakehä taittaa valoa maata kohti, mikä edelleen pidentää päivää maanpinnalta katsottuna. Näin ollen valoisa aika päiväntasaajalla on 7 minuuttia pidempi, jolloin yön ja päivän eroksi tulee 14 minuuttia. Ero kasvaa napoja kohti, koska aurinko ei siellä nouse ja laske suorassa kulmassa horisonttiin nähden vaan loivemmin, jolloin nousu ja lasku kestävät pidempään.

Kesäpäivänseisaus

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä, joka pohjoisella pallonpuoliskolla sijoittuu joka vuosi kesäkuun 20.–22. päivän välille. Kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Aurinko on pohjoisimmillaan vuotuisessa liikkeessään eli Auringon deklinaatio on suurimmillaan.

Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella Aurinko ei laske lainkaan. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yö alkaa taas pidentyä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla vietetään samaan aikaan talvipäivänseisausta, joka on vuoden lyhin päivä, eikä Aurinko nouse lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella. Vastaavasti eteläpuoliskon kesäpäivänseisaus on 21. tai 22. joulukuuta eli silloin, kun pohjoispuoliskolla on talvipäivänseisaus.

Syyspäiväntasaus

Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle pallonpuoliskolle. Syyspäiväntasaus on pohjoisella pallonpuoliskolla 22. tai 23. syyskuuta, ja vastaavasti eteläisellä pallonpuoliskolla se on 20. tai 21. maaliskuuta. Aurinko on silloin zeniitissä päiväntasaajalla.

Syyspäiväntasauksen aikaan yö ja päivät ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkät eli noin 12 tuntia. Käytännössä tämä ei pidä paikkaansa, sillä Auringon yläreuna nousee jo ennen keskipistettä ja laskee keskipisteen jälkeen. Toisekseen ilmakehä taittaa valoa maata kohti, mikä edelleen pidentää päivää maanpinnalta katsottuna.

Talvipäivänseisaus

Talvipäivänseisaus on ajankohta, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella ja pohjoisella pallonpuoliskolla on vuoden lyhin päivä. Auringon deklinaatio on minimissään ja pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on alimmillaan taivaalla etelässä ollessaan. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan. Talvipäivänseisaus ajoittuu aikavälille 21.–22. joulukuuta.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on samaan aikaan kesäpäivänseisaus, joka on vuoden pisin päivä, eikä aurinko laske lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella. Vastaavasti eteläpuoliskon talvipäivänseisaus on 21. tai 22. kesäkuuta eli silloin, kun pohjoispuoliskolla on kesäpäivänseisaus.

Pääsiäisen ajankohdan määräytyminen

Pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasausta seuraavan ensimmäisen täysikuun jälkeisenä sunnuntaina, joka voi olla aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta.